lauantai 18. huhtikuuta 2015

Ensimmäinen nukkeni Bea

Tässä sitä ollaan ensimmäisen blogipäivitykseni parissa. Olen siis aloitteleva nukkeilija ja nukkekodeista kiinnostunut harrastaja. Harrastuksenihan sai alkunsa kun tutustuin toiseen nukkeharrastajaan ja hänen nukkeihinsa. Pian tämän jälkeen ihastuin Pullip-nukkeihin ja päätös oman nuken hankkimisesta syntyi. Ensimmäinen nukkeni Bea saapui joulukuussa -14 ja olenkin häntä sen jälkeen käynyt kuvaamassa runsaasti. Tässä muutamia noista kuvista.
 


Ensimmäisellä talvisella kuvausreissulla Bea edusti ystävältäni lainatussa peruukissa.


Ystävänpäivään mennessä Bea oli saanut omat hiuksensa. Kuvassa näkyvät BJD-nuket ovat ystäväni Mantisin, hänen blogiinsa pääsee tästä.


Bean kuljettaminen helpottui huomattavasti kun valmistin hänelle tällaisen kätevän kuljetuspussukan.

 
Tämäkin kuva on eräältä keväiseltä kuvausreissulta. Bean lahjarusetti on niin söpö.



Bea tyylikkään alpakka herran kanssa kotisohvalla. 


Tässä vielä eiliseltä nopea näpsy. Taustalla näkyvät lahjaksi saadut ruusut ja astiasto.

Seuraavaan kertaan!